Kino Juha
Facebook-sivulle
Teatterin etusivulle
Etusivu        Tietoa teatterista        Ohjelmisto        Yhteystiedot

VELJENI VARTIJA

Pe klo 19
La, Su klo 15.45
Ti, Ke klo 19
K12/9
Kesto 1 h 40 min
Liput 10 €

Ohjaaja: JP Siili
Pääosissa: Antti Holma, Armi Toivanen, Saga Sarkola, Niklas Liukkonen, Julius Liukkonen, Eemeli Masanen, Vilhelmi Masanen

 Cheekin elämästä kertovasta Veljeni vartija -elokuva joka käsittelee räppärin julkisuuskuvaa ja yleisön ristiriitaista suhtautumista siihen.

"Veljeni vartija -elokuvaa tehdessä jouduin muistuttamaan jatkuvasti itselleni, että tärkeintä on pyrkiä näkemään henkilö nimeltä Jare. Julkisuuskuvat ovat yksinkertaisia rakennelmia, ihminen ei koskaan", pääosanesittäjä Antti Holma sanoo.

Veljeni vartija kertoo samoissa lähtökohdissa kasvaneista kaksosista, jotka päätyvät elämässään aivan eri ratkaisuihin. Kaksosuus on keskeisessä osassa tarinan kaarta, ja Holma tekee elokuvassa tuplaroolin näyttelemällä molempia veljeksiä.

"Antti Holman tulkinta Jare ja Jere Tiihosesta on ollut ihastuttavaa työstettävää elokuvaa leikatessa. Kaikkea elokuvasta en voi vielä paljastaa, mutta jotain kuitenkin: veljestarinassa on räppiä, huumoria, seksiä ja väkivaltaa, niin kuin hyvässä leffassa pitääkin. ", elokuvan ohjaaja JP Siili sanoo.

"Tällaiseen hahmoon ja tarinaan liittyy niin paljon ennakkoluuloja, joita me toivottavasti pääsemme kääntämään nurin sekä elokuvalla että sen markkinoinnilla", Annika Sucksdorff selittää.

Veljeni vartija kertoo erottamattomista veljeksistä ja suomalaisen musiikin suurimman tähden torjutusta rakkaudesta. Siitä, mitä vaatii, että murtaa kirouksen ja ottaa elämänsä omiin käsiinsä.

Palaa takaisin »